Käytännön neuvoja opettajille

Kommunikaatio

Selektiivisesti mutistinen lapsi kommunikoi usein elekielellä ja ilmeillä. Erilaiset eleet ja ilmeet kertovat paljon lapsen olotilasta. Näiden avulla lapsi toimii vuorovaikutuksessa muiden aikuisten ja lasten kanssa sekä pystyy kuvailemaan omaa sen hetkistä olotilaansa.

”Kyllä” ja ”ei” ilmaistaan nyökkäämällä ja päätä pudistamalla. Opettajat ja avustajat kertovat, että melko pian oppii asettamaan kysymyksensä siten, että kyllä/ei-vastaus selvittää asian. Mm. olankohautus ja hymy ovat selkeää elekieltä.

Osoittamalla selviää moni asia. ”Minkä haluat?” ”Mistä löytyy sana ’trampoliini’?” Lapsi voi osoittaa, minkä tehtävän tekemisessä hän tarvitsee apua. Viittaamalla voi myös kertoa avuntarpeesta.

Matematiikan vastauksia voi näyttää sormien lukumäärällä.

Jotkut mutistit pystyvät kuiskaamaan luokkakaverille tai muodostamaan sanan äänettömästi suullaan. Jotkut mutistit puhuvat ääneen välitunnilla jonkun kaverin kanssa.

Lapsi pystyy kannustamaan toisia tai osoittaamaan kuuluvansa samaan porukkaan taputtamalla käsiään yhdessä toisten kanssa.

Joillakin valikoivasti puhumattomilla lapsilla on käytössään puhelaite, jonka avulla he voivat välttää itse ääneenpuhumisen, mutta voivat silti osallistua aktiivisesti. Puhelaite on suhteellisen tuore keksintö, jonka avulla jonkun lapsen vuorovaikutus toisten kanssa voi helpottua.

Vihkoa ja kuvia on niin ikään käytetty apuvälineenä. Vihkoon lapsi on saanut mahdollisuuden kirjoittaa asiansa, kun sanallinen viestintä ei ole mahdollista. Matkapuhelimeen voi kirjoittaa tekstiviestitoiminnolla ja näyttää tekstin toiselle.

Tilanteet, joissa koko luokka tai ryhmä lukee (tai laulaa) yhteen ääneen ovat useista mutisteista mukavia. He voivat ainakin liikuttaa huuliaan ja tuntea toimivansa muiden mukana.

Miten toimia jumitilanteissa?

Ahdistuneisuus tulee usein ilmi jumiutumisina. Monet selektiiviset mutistit ovat perfektionisteja, jotka toimivat vain, kun ovat aivan varmoja etteivät voi epäonnistua. Kun lapsi ei tiedä, miten hänen tulisi toimia tai hän kokee olevansa tarkkailun alla, hän jäykistyy ja menettää toimintakykynsä. Hän ei ehkä lähde toiseen tilaan vaan jää esim. käytävään tai luokkaan. Lapsi saattaa istua paikoillaan eikä ota kirjoja esille tai tee annettua tehtävää. Katsekontakti on pälyilevä, välttelevä tai lapsi saattaa jopa sulkea silmänsä.

Suuttuminen, painostaminen tai pakottaminen ei jumitilanteessa auta, vaan saa lapsen entistä pahempaan lukkoon. Monesti auttaa, kun rauhoittelee lasta ja antaa hänelle aikaa. Joskus voi antaa kaksi vaihtoehtoa, joista lapsi valitsee. Tehtävän tai tulevan tapahtuman hyvin tarkka ennakointi ja pilkkominen pieniin osatehtäviin auttaa usein. Lapsi saattaa epäröidä jotain pientä asiaa, jota aikuinen ei tule edes ajatelleeksi.

”Esikoulussa en uskaltanut koskaan puhua kenellekään mitään. Tykkäsin kuitenkin piirtämisestä ja askartelemisesta, ainakin silloin kun tehtävänanto oli selkeä ja teimme kaikki samaa juttua, jolloin voi tarvittaessa kurkata kaverilta mallia. Mutta kerran jokaisen pitikin piirtää oma kotitalo. Meidän talomme oli L-kirjaimen muotoinen, enkä millään keksinyt, miten olisin saanut sen piirrettyä. Neuvoa en tietenkään kyennyt kysymään, joten en sitten piirtänyt mitään, koska en halunnut piirtää ’väärin’.”
Entisen mutistin kertomaa

Joskus lasta voi jumitilanteessa kädestä pitäen avustaa tekemään asiaa, esim. yhdessä lapsen kädestä pitäen laittaa kengät oikeille paikoille tai antaa tavaran toiselle.

Luokkajärjestelyt

Selektiivinen mutismi kannattaa sijoittaa istumaan sellaisen kaverin viereen, jolle hän puhuu tai jonka vieressä hän ainakin tuntee olonsa turvalliseksi. Teoksessa ”Helping Your Child with Selective Mutism” (Mc Holm ym. 2005) neuvotaan asettamaan puhumaton lapsi mahdollisimman kauaksi käytävän oviaukosta, ettei ulkopuolisia kuulijoita tai tarkkailijoita ole ihan vieressä. Myöskään opettajanpöydän edusta ei ole valikoivasti puhumattomalle lapselle mukava paikka istua, koska nämä lapset jännittävät erityisesti opettajaa.

Kannattaa tarkkailla, mitkä tilanteet ja asiat aiheuttavat lapselle eniten ahdistusta ja näitä asioita opettaja voi purkaa puhumalla. Tärkeää on yrittää muodostaa ympäristö, jossa lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja tuetuksi.

Esimerkiksi tilanteet, joissa mutistilta kysytään jotain asiaa koko luokan kuullen ja kaikki odottavat vastausta häneltä (vaikka tietävätkin, ettei tämä vastaa), ovat mutisteille vaikeita. Hyvä keino voi olla, että opettaja pyytää lapsen luokseen, jolloin tälle annetaan mahdollisuus suulliseen vastaukseen, mutta hänelle ei muodostu painetta koko luokan seuratessa tilannetta.

Äidinkielessä mutisti voi vaikkapa kuunnella muiden lukemista ja olla ”apuopettajana” sekä osoittaa oman taitonsa osoittamalla tai muilla keinoin.
Näissä tilanteissa on selvästi hyötyä myös pienryhmästä, jossa lapsi ei jää yksin, vaan on osa porukkaa.

Lukuläksyt ja esitelmät

Jos lapsi ei pysty lukemaan koulussa lukuläksyä opettajalle, voi yksi mahdollisuus olla läksyn lukeminen ääneen kotona nauhalle tai videolle. Joku lapsi saattaa lukea läksyn kaverilleen ääneen tai kuiskaamalla.

On tärkeää muistaa, että kyse ei ole siitä, että lapsi ei ”suostu” lukemaan, vaan että hän ei siihen kykene.

Jotkut mutistit ovat pystyneet myös kotona videoimaan esitelmän, jonka opettaja tai jopa oppilasryhmä on koulussa katsonut.

Kannustaminen, painostaminen?

Kannustus on tärkeää kaikille lapsille, mutta myös palkintoja voi käyttää apuna. Voidaan suunnitella ”portaat”, joiden myötä edetään pienin askelin kohti tavoitetta. Palkintojen käyttöä apukeinona voi kokeilla erityisesti niillä lapsilla, joilla on paljon huomionhakuista käytöstä. Palkintona voi toimia esimerkiksi asioille pääsy aikuisen kanssa tai kahdenkeskinen keskusteluhetki. Toiset lapset taas kaipaavat konkreettisempia palkintoja, kuten leluja, karkkia, tarroja tai vaikkapa pidennettyä valvomisaikaa illalla. Lapset ovat erilaisia joten palkinnot toimivat toisilla paremmin kuin toisilla. Myös tarrat on joku opettaja kokenut toimivaksi systeemiksi.

Erilaisten palkkiosysteemien käyttöä on syytä tarkkaan harkita. Jollekin mutistille puheen tuottamisen palkitseminen tarroilla tms. voi tuntua painostamiselle, mikä tuottaa vain lisäahdistusta. Keskustelu vanhempien kanssa ja tilanteen seuraaminen on tärkeää.

On syytä muistaa, että puhumattomuus on vain yksi oire tässä ahdistuneisuushäiriössä – puhuminen tulee ajastaan rentouden ja ahdistuksen vähenemisen myötä! Koulussa usein otetaan suotta paineita puheen tulemisesta, kun jo turvallisella, paineettomalla ja rennolla ilmapiirillä on selektiiviselle mutistille hyvin suuri merkitys.

Painostamisen ja kannustamisen ero voi olla hiuksenhieno. Entiset mutistit eivät usko pakottamiseen, vaan paremminkin siihen, että pyritään luodaan mahdollisimman luonnollinen tilanne, jossa ei ole kerralla liikaa ihmisiä kuulemassa. Samanlaisena toistuva tilanne ja sama ihminen, jonka kanssa olla samassa tilassa ilman puhumaan ”painostamista”, voi ajan mittaan tuottaa tunteen, että puhuminen on mahdollista. Tämä vinkkinä etenkin henkilökohtaisille avustajille, jotka toimivat monesti lähimpänä ihmisenä mutistin kanssa koulussa.

Lataa tästä selektiivistä mutismia käsittelevä opinnäytetyö ja opas varhaiskasvattajalle (s. 53−64): Lapsi hiljaisuuden takana – Opas varhaiskasvattajille (Oikkonen ja Suonio, 2015).

Opas varhaiskasvattajalle

Mainokset