Hoito

Selektiivinen mutismi on lapsuudessa ja nuoruudessa esiintyvä tila, jonka oireet lievenevät ja usein häviävätkin itsestään ajan myötä. Tähän saattaa kuitenkin mennä vuosia, ja tuona aikana lapsen sosiaaliset suhteet ja elämänlaatu saattavat kärsiä. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että mutismia halutaan usein hoitaa ja lapsen ahdistusta halutaan lievittää.

Selektiivisen mutismin hoito

Valikoivasti puhumattomalle henkilölle ei ole olemassa vakiohoitoa. Yleisin mutistilasten hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan. Myös monia erilaisia hoitomuotoja, kuten leikki-, musiikki-, ryhmä-, puhe- ja kognitiivis-behavioristista psykoterapiaa, on käytetty. Erityisen tärkeää on yhteistyö päiväkodin ja koulun kanssa. Hyvin tärkeänä pidetään sitä, että mutistinen lapsi saa jäädä omaan luokkaansa.
Päämääränä selektiivisen mutismin kuntoutuksessa on ahdistuksen kontrollointi sekä itseluottamuksen vahvistaminen ja itsetunnon kohentaminen. Positiivinen vahvistaminen, ärsykkeiden vaimentaminen ja epävarmuuden sietokyky ovat ne tekijät, joihin pyritään vaikuttamaan. Mitä pidemmät hoitojaksot ovat, sitä paremmat ovat myös tulokset.

”Karaisemisessa” lapsi tottuu vähitellen siihen, että ulkopuolinen henkilö kuulee hänen puhettaan. Lapsen puhetta voidaan esim. äänittää tai videoida ja hän tietää, että joku kuuntelee tai katselee tallenteen. Myöhemmin lapsi saattaa olla itse paikalla, kun ulkopuolinen henkilö kuulee puhetta tallenteelta.

Toinen tapa on tuoda kuulija vähitellen lähemmäs lasta, joka puhuu esim. vanhempansa kanssa huoneessa. Kuulija on aluksi käytävällä jonkin matkan päässä, sitten raollaan olevan oven vieressä, ja lopulta huoneessa.

Terapiamuotona on käytetty myös taulukkoa, johon lapsen ja perheen kanssa lapsen tavoitteet kirjataan (Taulukko 1). Lapsella voi olla tukihenkilöitä (esim. ystäviä) joille hän puhuu. Tavoitteiden saavuttamisesta lapsi saa yhdessä lapsen kanssa sovitun palkkion. Mitä pidemmälle taulukon tavoitteissa edetään, sitä mukavampia palkintoja saavutetaan.

Taulukko 1: Esimerkki tavoitetaulukosta

Kuiskaan ääneen äidille/isälle niin, että ystäväni kuulee
Puhun äidille/isälle niin, että ystäväni kuulee
Kuiskaan ystävälleni
Puhun ystävälleni
Puhun ystävilleni
Sanon yhden sanan vieraalle aikuiselle äidin ja isän ollessa läsnä
Sanon yhden lauseen vieraalle aikuiselle äidin ja isän ollessa läsnä
Tervehdin naapuria yhdellä sanalla ilman äitiä ja isää
Tervehdin opettajaa koulussa yhdellä sanalla
Tervehdin luokkatoveria yhdellä sanalla
Puhun radiopuhelimella opettajalle ja luokalle eri huoneesta
Puhun opettajalle ilman radiopuhelinta

Lähde: Ralli & Virmajoki 2009. Valikoivasti puhumaton lapsi koulussa. Erityispedagogiikan aineopintojen tutkielma.

 

Tie puhumiseen kulkee rentouden kautta

Selektiivisen mutismin terapioista puhuttaessa tulee usein tunne, että painopiste ja päätavoite on puheen tuottamisessa. Lapsi pitää saada puhumaan keinolla millä hyvänsä.

Koska kyseessä on ahdistuneisuushäiriö, jossa puhumattomuus on vain yksi oireista, kannattaa muistaa, että ahdistuneisuuden helpottamisen tulisi olla tärkein tavoite. Turvallisen ja rennon ilmapiirin vallitessa lapsi rentoutuu ja sitä kautta puhekin sitten ajallaan tulee jos on tullakseen.

Jokainen kerta, kun lapsi vaikka edes ajattelee toimivansa eri tavalla kuin ennen, on pieni tähtihetki, joka vie lähemmäs tavoitetta. Keskittyminen lapsen positiivisiin onnistumisiin sopivalla tavalla nostaa itsetuntoa ja itsevarmuutta. Mutistit saattavat kuitenkin mennä lukkoon, jos heitä kovin ylenpalttisesti kiitellään edistysaskelista. Oman lapsensa tuntien voi pohtia, mikä on sopiva kannustamisen tapa juuri hänen kohdallaan.

 

Lääkehoito

Mutismin hoidossa käytettyjä lääkkeitä ovat selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI) sekä MAO-estäjät (monoamine oxidase inhibitor).

Suomessa selektiivinen mutismi on vielä melko vähän tunnettu, ja lääkehoitoa saatetaan tarjota hoitomuodoksi, kun terapiaa ei ole tarjolla. Lääkitystä ei pitäisi kuitenkaan koskaan käyttää ainoana hoitokeinona.

Lääkehoidolla on joidenkin lasten kohdalla saavutettu positiivisia tuloksia sosiaalisten tilanteiden pelon vähentämisessä, mutta hoidon lopettamisen jälkeen oireet ovat saattaneet palata takaisin. Joillakin lapsilla sopimaton lääke saattaa jopa pahentaa oireita, mm. jumiutumisia. Jos lääkitys aloitetaan, kannattaa vanhempien seurata lapsen vointia ja olla tiiviisti yhteydessä hoitavan lääkärin kanssa ja kertoa havainnoistaan.

Mainokset