Syyt

Valikoivan mutismin syitä ei aivan tarkalleen tunneta. Yhdeksi mahdolliseksi syyksi tai osasyyksi on esitetty äkillistä tapahtumaa tai traumaa, toinen mahdollinen syy ovat perinnölliset tekijät ja kolmas erilaiset psyykkiset tekijät. Seuraavassa esitellään joitain syitä, joilla saattaa tutkimusten mukaan olla yhteyttä mutismin puhkeamisen kanssa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että mutismitapaukset ovat yksilöllisiä, eikä kaikki alla kerrottu välttämättä päde jokaiseen tapaukseen.

Geneettiset tekijät

Tutkimusten mukaan selektiivinen mutismi on vallitsevasti periytyvä ominaisuus. Geneettisten tekijöiden olemassaolosta viestii se, että selektiivisestä mutismista kärsivien lasten vanhemmilla esiintyy runsaasti ujoutta sekä psyykkisiä sairauksia. Valikoivaa puhumattomuutta esiintyy usein suvuissa, joissa tavataan myös aspergerin oireyhtymää. Puhumattomuudesta kärsivien lasten perheitä kuvataan usein ujoiksi, varautuneiksi ja sosiaalisesti eristäytyviksi. (Räsänen 2000, s. 184–186.)

Monen selektiivisen mutistin vanhempi tai sukulainen kertoo olleensa itsekin lapsena hyvin ujo ja arka. Tuttuja ovat esim. tilanteet, että kaupassa asioiminen tai puhelimessa puhuminen on ollut hyvin ahdistavaa. Joku kertoo, että minäkin olin lapsena tietyissä tilanteissa puhumaton, mutta ei minulla selektiivistä mutismia ollut. Ehkäpä olikin?

Toisin sanoen monet selektiiviset mutistit ovat perineet ominaisuuden muilta perheenjäseniltään. Tällaiset lapset osoittavat toisinaan jo vauvaiästä lähtien merkkejä ahdistuneisuudesta. Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi eroahdistus, säännölliset raivonpuuskat ja itku, ailahtelevaisuus, joustamattomuus, uniongelmat ja äärimmäinen ujous. Selektiivisesti puhumattomilla lapsilla on vakavasti estoinen temperamentti. Tavallisesti ujoihin ja arkoihin lapsiin verrattuna SM-lapset ovat asteikon ääripäässä. Jopa niin pitkälle, että heidän käyttäytymisensä estot aiheuttavat patologista reagointia erilaisiin sosiaalisiin stressitekijöihin. (Shipon-Blum 2007, s. 1)

Suurin osa, ellei kaikkia, SM-lasten erityisistä käyttäytymisen piirteistä voidaan selittää tutkitulla hypoteesilla, että lapsilla, joilla on estoinen temperamentti, on alentunut ärsytyskynnys mantelin muotoisessa aivojen osassa, amygdalassa (mantelitumake). Tutkimusten mukaan amygdala saa pelottavassa tilanteessa signaalin mahdollisesta vaarasta (sympaattiselta hermostolta) ja aloittaa sarjan reaktioita, jotka auttavat yksilöä suojelemaan itseään. Selektiivisesti mutistisilla lapsilla pelottavia tilanteita ovat sosiaaliset puitteet kuten koulu, sosiaaliset tapahtumat jne. (Shipon-Blum 2007, s. 12.)

Ei ole todisteita siitä, että selektiivinen mutismi liittyisi aina pahoinpitelyyn, laiminlyöntiin tai traumaan. (Shipon-Blum 2007, s. 2.)

On tärkeää painottaa, ettei selektiivisen mutismin ja trauman välillä ole suhdetta, koska muuten vanhempia saatetaan syyttää turhaan lapsen tilanteesta. Ei siis voida liikaa korostaa, että satunnaisista raporteista huolimatta, joiden mukaan selektiivinen mutismi on johtunut traumasta, kontrolloidut tutkimukset eivät osoita, että valikoiva puhumattomuus olisi tulosta tai seurausta traumasta.
(Huopainen 2013, s. 9–10.)

 

trauma

Selektiivistä mutismia on totuttu perinteisesti selittämään herkässä kielellisessä kehitysvaiheessa koetulla traumalla. Tällaisesta tapauksesta kertoo esimerkiksi Torey Haydenin teos Aavetyttö (Ghost Girl, suom. Seppo Raudaskoski 2007). Traumaattinen tapahtuma (joka herkälle lapselle saattaa olla vaikkapa vain äkillinen elämänmuutos, kuten vanhempien avioero tai päivähoidon aloittaminen) koskee tutkimusten mukaan noin kolmannesta (36,4 %) tapauksista (Huopainen 2013, s. 9).

 

muut syyt

Arviolta 20–30 prosentilla SM-lapsista on vähäisiä puheen ja kielen poikkeavuuksia, kuten ilmaisullisen kielen häiriö. Kuitenkin näillä lapsilla on ahdistus pohjimmaisena syynä puhumattomuuteen. Puheen ja kielen epänormaaliudet voivat vaihdella puheen ja kielen kehittymättömyydestä lieviin puheen haittoihin. Lisää tutkimuksia tarvitaan, jotta puheen ja kielen epänormaaliuksien suhde selektiiviseen mutismiin saadaan selvitettyä. (Shipon-Blum 2007, s. 2)

Osa SM-lapsista tulee kaksikielisistä perheistä, on viettänyt aikaa ulkomailla tai on altistunut vieraalle kielelle kielen muodollisen kehittymisen kaudella (2–4 vuotiaat). Nämä lapset ovat tavallisesti luontaisesti temperamentiltaan estyneitä (taipuvaisia ujouteen ja ahdistukseen), mutta ”toisen kielen puhumisen” lisästressi ja epävarmuus omista taidoistaan lisää ahdistusta ja puhumattomuutta. (Shipon-Blum 2007, s. 2)

Maahanmuuttajat tai lapset, joilla on puheen/kielen viivästymää, voivat verrata puhettaan muihin samanikäisiin lapsiin ja kokea oman puheensa huonommaksi. Tämä aiheuttaa ahdistusta ja välttämistä puhetilanteita kohtaan. Ahdistus itsessään taas voi aiheuttaa fyysisiä oireita lapselle, sydämentykytystä, hikoilua, vapinaa, punastumista jne. mikä vaikeuttaa puhumisen aloittamista entisestään.
(Huopainen 2013, s. 11.)

Mainokset