Käytännön vinkkejä vanhemmille

Kun lapsella todetaan selektiivinen mutismi, vanhemman huoli ja tuska lapsen tilanteesta on usein jo pitkään ollut suuri. Jos vanhemmalla on ollut samanlaisia oireita omassa lapsuudessaan, lapsen tila saattaa tuoda mieleen kipeitä muistoja. Toisaalta, jos vanhemmalla itsellään ei ole kokemusta mutismista, lapsen tila saattaa hämmentää ja turhauttaa, jopa raivostuttaa: on vaikea ymmärtää, mikä niinkin tavanomaisessa asiassa kuin puhumisessa voi olla niin kovin hankalaa.

Mutistit ovat yksilöitä, kuten kaikki muutkin, eivätkä samat asiat välttämättä päde jokaiseen. Alla on kuitenkin joitain vinkkejä, joista saattaa olla apua ja inspiraatiota omaan tilanteeseen.

Apua, lapseni on selektiivinen mutisti! Miten tähän pitäisi suhtautua?

  • Ajattele asian hyviä puolia. Selektiivinen mutismi ei ole hengenvaarallinen sairaus, eikä se aiheuta fyysisiä vammoja tai vaaranna terveyttä. Se ei myöskään ole koko ajan läsnä, toisin kuin monet vakavammat diagnoosit. Mutismi ei vaikuta lapsen älyyn tai luonteeseen; tutussa ja turvallisessa ympäristössä mutismia ei huomaakaan. Lisäksi selektiivinen mutismi menee useimmiten itsestään ohi. Se saattaa jättää jälkensä, mutta se helpottaa ajan myötä. Hiljaa oleminen saattaa myös kehittää lapselle taitoja, joita muilla ei ole: hän saattaa esimerkiksi olla erittäin hyvä kuuntelija ja taitava tulkitsemaan muiden tunnetiloja.
  • Kyseessä on asia, jolle et pohjimmiltaan voi mitään; se kannattaa siis hyväksyä. Murehtimisesta ja stressaamisesta ei ole apua, päinvastoin. Asian hyväksymisen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa hanskojen tiskiin heittämistä. Lapsen oloa voi lievittää ja hänen elämäänsä voi helpottaa. Kerro asiasta avoimesti ainakin niille, joita tilanne koskettaa ja joiden on hyvä saada ohjeita siitä, kuinka lapsen kanssa tulee toimia (esim. opettajat).
  • Elä mahdollisimman normaalia elämää. Älä pidä lasta pumpulissa, älä eristäydy maailmasta. Älä käytä mutismia tekosyynä jonkin asian tekemättä jättämiselle. Lapsi voi tehdä kaikkea mitä ikätoverinsakin. Lapsi kaipaa joskus lepoa ja rauhaa, mutta hänen itsetuntonsa ja sosiaaliset taitonsa eivät vahvistu, jos hän on jatkuvasti vain kotona turvassa. Älä siis jää kotiin suremaan vaan elä kuten ennenkin ja altista lasta säännöllisesti sellaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa hän pärjää.

Lapsi on vain hiljaa. Mitä hänen päässään oikein liikkuu?

  • Lapsen tunteiden tulkitseminen saattaa joskus olla vaikeaa. Jumitilanteessa lapsen ilmettä kuvataan usein uhmakkaaksi ja vihaiseksi (minkä vuoksi jotkut tulkitsevatkin virheellisesti, että lapsi on vihainen ja kieltäytyy silkkaa uhmakkuuttaan puhumasta). Tosiasiassa lasta luultavasti harmittaa, että hän ei pysty puhumaan. Mietipä, kuinka paljon sinua ottaisi päähän, jos oikein kovasti haluaisit tehdä jotain, muttet kerta kaikkiaan pystyisi. Lapsi saattaa olla vihainen, mutta lähinnä itselleen. Hän ei välttämättä osaa tulkita tunnetilaa itsekään, saati sitten kykene ilmaisemaan asiaa.
  • Mutistit haluavat usein (tietoisesti ja tiedostamatta) välttää huomion herättämistä. He kokevat herättävänsä huomiota, jos he käyttäytyvät eri tavalla kuin aiemmin – esimerkiksi puhuvat jossain tilanteessa, jossa eivät ole aiemmin puhuneet tai ihmiselle jolle eivät ole aiemmin puhuneet. He voivat ajatella, että kaikki huomaavat, jos heillä on tukka eri tavalla kuin ennen tai jos heillä on erilaiset vaatteet kuin yleensä. Tämän vuoksi lapsen tekemisiä ei kannata kommentoida erityisen hanakasti, jos lainkaan. Jos lapsi käyttäytyy hyvin, kehu häntä samalla tavalla kuin kehuisit ketä tahansa muutakin – ei erityisen ylitsevuotavasti, sillä lapsi saattaa haluta nimenomaan välttää huomion herättämistä eikä sen vuoksi välttämättä tee sellaisiakaan asioita, jotka herättäisivät toisissa myönteistä huomiota.
  • Pyrkimys olla herättämättä huomiota saattaa myös johtaa siihen, että lapsi ei puhu ihmisille, jotka tietävät, että hän on mutisti – puhuminenhan olisi aivan liian yllättävää ja järisyttävää käytöstä! Tämän vuoksi lasta ei välttämättä kannata esimerkiksi koulun alkaessa valmistella kertomalla, että opettaja kyllä ymmärtää, jos et puhu – tällöin lapsi saattaa kokea herättävänsä liikaa huomiota, jos hän puhuukin. Jos lasta ei valmistella, hän saattaa sen sijaan rohkaista mielensä ja päättää puhua ja käyttäytyä mahdollisimman normaalisti – jos tähän suinkin kykenee – jotta ei herättäisi huomiota. (Opettajalle tilanne on silti hyvä selvittää etukäteen, jotta hän tietää, mikä on homman nimi.) Monet mutistit urautuvat tapoihinsa vielä senkin jälkeen, kun he jo kykenisivät puhumaan, huomion herättämisen aiheuttaman pelon takia. Tämän vuoksi tilanne usein laukeaa uuteen kouluun tai uudelle luokalle siirryttäessä, kun kukaan ei osaa odottaa lapselta puhumattomuutta ja hän saa alusta alkaen ”normaalin” lapsen roolin.
  • Erilaiset valintatilanteet saattavat olla mutisteille vaikeita, vaikka ne tuntuisivat muista yksinkertaisilta ja helpoilta. Anna selkeät vaihtoehdot ja riittävästi aikaa vastaamiseen. Tilanteisiin voi myös totuttautua kotona asettamalla lapsi ohimennen erilaisten arkisten, helppojen valintatilanteiden ääreen ympäristössä, jossa lapsi ei jännitä, esim: ”Laitetaanko tänään punainen vai vihreä paita?” ”Haluatko banaani- vai metsämarjajogurttia?” Tämä ei toki ratkaise koko ongelmaa, mutta tekee lapsesta astetta tottuneemman valintojen tekijän, mikä saattaa vähentää jännitystä muissakin valintatilanteissa.

Miten voin helpottaa lapsen oloa?

  • Mutisti saattaa olla melkoinen kontrollifriikki, joka haluaa aina olla tilanteen tasalla. Yllättävät tilanteet saattavat saada lapsen jumiin. Kerro lapselle etukäteen, jos olette lähdössä jonnekin. Kerro yksityiskohtaisesti, minne menette, mitä teette ja keitä ihmisiä paikalla on. Kun lapsi voi valmistautua asioihin etukäteen, jännitys saattaa lievittyä. Voit myös harjoitella tilanteita etukäteen lapsen kanssa. Älä petä lapsen luottamusta viemällä häntä yllättäen tilanteisiin, joissa hän on esillä tai joissa hänen odotetaan tekevän jotain.
  • Huolehdi siitä, että lapsi saa edes kotona olla täysin oma itsensä. Anna tilaa hänen tunteilleen. Tunteiden (tahatonkin) patoaminen on rankkaa, ja turvallisessa ympäristössä, esimerkiksi kotona koulupäivän jälkeen, sekä positiiviset että negatiiviset tunteet saattavat purkautua rajustikin. Kotona lapsi saa nauraa, laulaa, höpöttää, huutaa, hyppiä – vapaasti ja pelkäämättä. Lapsi saattaa myös tarvita aikaa olla rauhassa ja rentoutua rankan päivän jälkeen
  • Vahvista lapsen itseluottamusta altistamalla häntä säännöllisesti sellaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa hän pärjää. Etsi lapselle harrastus, johon ei välttämättä liity puhumista, josta hän nauttii ja jossa hän saa olla täysillä mukana. Puhuminen on vain yksi taito, ja on paljon asioita, joita tehdessä ei edes voi puhua. Olisiko lapsen oma juttu lukeminen ja kirjoittaminen, jonkin instrumentin soittaminen, tanssiminen, jalkapallon pelaaminen, maalaaminen, ratsastaminen, kokkaaminen… vaihtoehtoja on rajattomasti! Lähtekää vaikka yhdessä käymään uimahallissa, kirjastossa tai ravintolassa – jossain, missä lapsen ei välttämättä tarvitse puhua ja missä tuntee olonsa turvalliseksi tuttujen ihmisten seurassa, mutta saa silti (positiivisia) kokemuksia vieraiden ihmisten joukossa olemisesta.
  • Kutsu lapsen kavereita kylään tai kannusta häntä lähtemään tuttujen kaverien luokse. Kun ympärillä ei ole hälyisää koulu- tai päiväkotiympäristöä eikä paljon ihmisiä, lapsi uskaltaa olla luonnollisemmin toveriensa kanssa. Tilannetta voi rentouttaa myös se, jos tapaaminen järjestetään ulkona, esimerkiksi tutussa leikkipuistossa, jossa lapsi on tottunut muutenkin toimimaan vapautuneesti. Tällaisessakaan tilannetta puheen tuottamisesta ei kannata asettaa paineita; pääasia, että on mukavaa yhdessä. Muista, että yksikin hyvä ystävä riittää, kaikki muutkaan eivät ole laumasieluja!
  • Rupattele ja keskustele lapsen kanssa kotona ja opeta hänelle käyttäytymissääntöjä, jotta hän edes tietää, kuinka ihmisten kanssa toimitaan, vaikkei siihen vielä pystyisikään. Jonain päivänä hän vielä tarvitsee näitä taitoja.
  • Näytä hyvää esimerkkiä. Jos olet aina itse pelännyt sosiaalisia tilanteita ja hermoillut siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, nyt voisi olla hyvä aika rohkaistua ja ottaa rennommin. Höpötä, hölmöile ja naura itsellesi. Osoita lapselle, että itseään ei kannata ottaa vakavasti, muutkin mokailevat! Toisaalta on hyvä kertoa lapselle, että muutkin jännittävät sosiaalisissa tilanteissa, mutta heistä sitä ei vain huomaa samalla tavalla kuin mutisteista.
  • Joillain mutisteilla saattaa esiintyä jumittamista ja urautumista myös muissa asioissa kuin puhumisessa, esimerkiksi syömisessä, pukeutumisessa tai muussa käyttäytymisessä. Lapsi esimerkiksi syö vain tiettyjä ruokia tai uskaltaa pukeutua vain tiettyihin vaatteisiin. Jos huomaat tällaista urautumista, ja se haittaa lapsen elämää, yritä auttaa ja kannustaa lasta pois tavanomaisista uristaan. Käänny ammattiauttajan puoleen, jos se on tarpeen. Voit myös ennaltaehkäistä (ja hoitaakin) ongelmia tekemällä vaihtelusta luonnollisen osan elämää – laitetaan tukkaa, maistellaan uusia ruokia, se on kivaa!

jumitus iski. miten sen saa pois?

  • Kun lapsi menee ”jumiin”, tilannetta voi olla vaikea saada laukaistua. Yritä pitää oma pääsi kylmänä ja olla hermostumatta. Yritä kiinnittää (mutistin ja muiden) huomio jonnekin muualle kuin lapseen ja hänen vaikeaan oloonsa. Joskus tilanne saattaa rentoutua, kun lapselle rupatellaan rauhassa ja häneltä kysytään kysymyksiä, jotka eivät liity mitenkään häneen itseensä, esim. ”Onpa tuolla kivannäköinen auto. Minkä värinen se on? Onko se punainen?” Joskus jumi puolestaan istuu niin tiukassa, ettei se mene ohi ennen kuin koko tilanne on ohi. Pysy tällöin rauhallisena ja tarvittaessa lapsen tukena.
  • Ulkopuolisille voi olla helpointa sanoa, että lapsi nyt vaan on niin kovin ujo ja arka, mutta lapsen on hyödyllistä tietää, että vaikka mutismi onkin osa itseä, se ei ole luonteenpiirre, vaan kutsumaton vieras, ohimenevä ilmiö. Voit myös sanoittaa lapsen tunteita: anna jumitukselle nimi, vaikkapa Jumiukko tai Pelkopeikko. Kun Jumiukon tulemisen tiedostaa, ymmärtää, että se menee poiskin.
  • Hankalissa tilanteissa kannattaa olla lapsen tukena, mutta ylisuojeleminen ei ole hyvästä. On tilanteita, joissa on hyvä, jos aikuinen tai vaikkapa lapsen kaveri toimii lapsen ”tulkkina” ja puhuu hänen puolestaan, mutta ainaista tapaa tästä ei kannata tehdä, sillä lapsi tietysti tottuu tähänkin. Lasta voi sopivissa tilanteissa houkutella ja rohkaista puhumaan ja kommunikoimaan itse esimerkiksi kysymällä johdattelevia kysymyksiä, joihin lapsi voi vastata ”kyllä” tai ”ei” tai vaikkapa nyökätä tai pudistaa päätään. Älä hätäile, vaan anna lapselle tarpeeksi aikaa vastata.
  • Kun mutismin oireet alkavat vuosien kuluttua lieventyä, lapsi saattaa silti kieltäytyä puhumasta. Tämä on ymmärrettävää, sillä hiljaisuus on lapselle tuttua ja turvallista, ja hän on tottunut toimimaan tällä tavalla. Lapselta kannattaakin vähä vähältä, askel kerrallaan, alkaa vaatia ”normaalimpaa” käytöstä. Kun näet, että lapsi pystyy tekemään jotain, muttei vain viitsi, kannusta ja vaadi häntä tekemään asioita. (Todellisessa jumitilanteessa kaikenlaista painostusta sen sijaan tulee välttää, joten asioiden vaatimisessa ja ”panosten nostamisessa” pitää käyttää äärimmäisen tarkkaa harkintaa ja varovaisuutta.)

Huhhuh, tulipa paljon asiaa. Miten minä itse jaksan tämän kaiken?

  • Liika stressaaminen ja murehtiminen ei auta lasta eikä itseäsi, päinvastoin. Anna kuitenkin lupa myös omille tunteillesi: joskus ahdistaa ja ottaa päähän, se on normaalia. Älä silti pura ahdistustasi lapseen, hän ei voi ongelmalleen mitään.
  • Älä myöskään ole liian varpaillasi: Kaikkea huonoa käytöstä ei pidä hyväksyä. Joskus hyvin ajoitettu ärähdys saattaa olla paikoillaan ja saada pyörät pyörimään. Loppujen lopuksi tärkeintä on kohdella lasta kuin ketä tahansa muutakin: ihmisestä tulee parhaiten ”normaali”, jos häntä kohdellaan normaalina ihmisenä.
  • Huolehdi omasta jaksamisestasi ja keskustele asiasta ymmärtäväisten aikuisten kanssa. Vertaistukea saat esimerkiksi Facebookin Selektiivinen mutismi -ryhmästä.
  • Älä ajattele asiaa liikaa. Mutismi on ohimenevä tila, jonka olemassaoloa monet ulkopuoliset eivät edes huomaa. Jotkut vanhemmat saattavat olla kateellisiakin siitä, että lastasi ei tarvitse jatkuvasti ojentaa ja käskeä olemaan hiljaa. Ihmisten ilmoille lähteminen saattaa olla jopa helpompaa kuin ”normaalin” vilkkaan viikarin kanssa! Jokaisella on omat ongelmansa, mutismi on vain yksi muiden joukossa. Kaikki on suhteellista. Kärpäsestä ei kannata tehdä härkästä, mutta vakaviin ongelmiin täytyy puuttua. Pitkälti voi kuitenkin myös luottaa siihen, että aika tekee tehtävänsä, elämä kantaa. Se menee ohi.

Kirjoittaja on entinen selektiivinen mutisti ja pienen mutistin äiti.
Teksti on kirjoitettu tutkimuskirjallisuuden, omien kokemusten ja Selektiivinen mutismi -Facebook-ryhmästä koottujen kokemusten pohjalta.